Project Tangon kehitys jatkuu uudessa paikassa

Manu Pitkänen

Project Tangon kehitys jatkuu uudessa paikassa
3D-kamerateknologiaa hyödyntäneitä Project Tango -laitteita kehittänyt ryhmä on siirtynyt uuteen organisaatiorakenteeseen Googlen sisällä. Tähän asti projektia on työstetty niin sanotussa ATAP-divisioonassa, mutta hankkeen uutta kotia ei paljastettu julkisuuteen.

Aikaisemmin tänä vuonna Google kertoi myös Google Glassin kehitystyön siirtyneen Google X -laboratoriosta uuteen paikkaan. Glassin tapauksessa se tarkoitti nykyisen laitteen hylkäämistä ja uuden version kehitystyön alkamista Tony Fadellin alaisuudessa.

Project Tangon tilannepäivityksessä kerrotaan teknologian kehityksen jatkuvan. Se ei vielä tarkoita, että teknologiaa aiottaisiin käyttää puhelimissa tai tableteissa, kuten tähän asti on tehty. Voihan olla, että Googlen ajatuksena on yhdistää Google Glass ja Project Tango luodakseen Microsoftin HoloLensiä muistuttavan laitteen.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.