Apple on hyppäämässä mukaan geenitutkimukseen

Manu Pitkänen

Apple on hyppäämässä mukaan geenitutkimukseen
Keväällä Apple Watchin toisessa julkaisutilaisuudessa esitelty ResearchKit-hanke on laajenemassa tautitutkimuksesta geenitutkimukseen, kertoo MIT:n Technology Review -julkaisu. Geenitutkimusten aloittamisesta on tarkoitus kertoa kesäkuun alussa WWDC-tapahtumassa.

Jo nyt ResearchKitin avulla on alettu kerätä tietoa rintasyöpää, Parkinsonin tautia, astmaa ja diabetestä sairastavilta käyttäjiltä, mutta tulevaisuudessa sen kautta voidaan ohjata myös geenitutkimukseen liittyviä tutkimusohjelmia. Applen osuus on lähinnä tarjota tutkijoille ja lääkäreille tiedonkeruukanava (ResearchKit) eli se ei ole itse osallisena tutkimushankkeissa. Näin ollen Applella ei ole myöskään pääsyä kerättyihin tietoaineistoihin.

Apple on parin viime vuoden aikana rekrytoinut runsaasti lääketieteen osaajia riveihinsä. Tutkijoiden työn kuviteltiin aluksi liittyvän Apple Watchin kehonmittausominaisuuksiin, mutta ResearchKitin julkaisun myötä on selvinnyt, että Apple haluaa olla paljon tiiviimmin mukana terveystutkimuksessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.