Googlelta lipsahti: Android M on tulossa

Manu Pitkänen

Googlelta lipsahti: Android M on tulossa
Googlen tämänvuotinen I/O-kehittäjätapahtuma järjestetään 28. toukokuuta ja sitä silmällä pitäen hakukonejätti julkaisi tapahtuman tarkemman aikataulun verkossa. Aikataulusta paljastui muun muassa Googlen suunnitelma esitellä uusi Android M -käyttöjärjestelmä.

Uuden Androidin esittely I/O:ssa ei pitäisi tulla oikeastaan kenellekään yllätyksenä – siellä Androidin uusimmat kuulumiset on yleensäkin päivitetty ajan tasalle. Tieto Android M:n esittelystä lipsahti kuitenkin Googlelta vahingossa julkisuuteen Android for Work Update -session kuvauksen kautta. Kuvauksessa Android M:n kerrotaan tuovan Androidin kaikenlaisille työpaikoille.

Muiden sessioiden kuvausten perusteella Google aikoo puhua tilaisuudessa myös Chromecastista ja sille kehitettävistä peleistä, Maan reaaliaikaisesta kuvaamisesta Skyboxin satelliittitekniikan avulla sekä ATAP-ryhmän kehittämistä vempeleistä.



Lisää I/O:n aikataulusta löytyy täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.