Oikeus määräsi näyttämään viestit – Apple ei totellut

Valtteri Ahonen

Oikeus määräsi näyttämään viestit – Apple ei totellut
Yhdysvalloissa oikeus määräsi kesällä Applen luovuttamaan viranomaisille huume- ja ase-epäilyjen kohteeksi joutuneiden henkilöiden iMessage-viestejä. Apple kuitenkin kieltäytyi luovuttamasta dataa.

Vastauksessaan oikeusministeriölle Apple kertoi viesten olevan salattuja, eikä yhtiö näin ollen voinut niitä antaa. Viranomaiset ovat jo jonkin aikaa odotelleet, koska tällaisia tilanteita alkaa tulla vastaan, sillä esimerkiksi Apple ja Google ovat kiristäneet salauksiaan.

Yritysten toimia pidetään merkkinä siitä, että ne yrittävät osoittaa huolehtivansa käyttäjiensä tietoturvasta. Aihe nousi tapetille viimeistään Edward Snowdenin tapauksen jälkeen, kirjoittaa The New York Times.

Meneillään on myös toinen taistelu, jossa vastakkain ovat oikeusministeriö ja Microsoft. Microsoft ei ole luovuttanut oikeuden määräyksestä huolimatta pyydettyjä sähköposteja viranomaisille, sillä kyseiset sähköpostit sijaitsevat fyysisesti Dublinissa sijaitsevilla palvelimilla. Näin ollen oikeuden määräyksen pitäisi Microsoftin näkemyksen mukaan tulla Irlannista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.