Suomalainen pelistudio sai pörssiyhtiön rahoittajakseen

Manu Pitkänen

Suomalainen pelistudio sai pörssiyhtiön rahoittajakseen
Vuoden alkupuolella perustettu suomalainen pelistudio Koukoi Games on saanut miljoonan dollarin (n. 900 000 euroa) rahoituksen. Pääomasijoituksia aiotaan hyödyntää kehitteillä olevan Crashing Season -pelin julkaisussa sekä muiden julkistamattomien suunnitelmien eteenpäin viemisessä.

Rahoituskierrokselle otti osaa yhteensä 25 tahoa. Mukaan mahtui niin yksityisiä henkilöitä kuin yrityksiä, muun muassa sanomalehtikonserni Keskisuomalainen.

Koukoi Gamesin ensimmäisen pelin, Crashing Seasonin, testimarkkinajulkaisu on ajoitettu tälle vuodelle. Laaja kansainvälinen julkaisu koittaa ensi vuoden alussa. Yrityksessä työskentelee reilu 10 henkilöä.

Pelikehittäjä kuvailee Crashing Seasonia fysiikkapohjaiseksi 3D-mobiilipeliksi, jossa tarkoituksena on paeta metsästäjiä erilaisten eläinhahmojen avulla niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Pakomatkan aikana pelaajan tulee myös suorittaa hänelle annettuja lisätehtäviä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -30%

Motorola Razr 60 Ultra
837 € Hobby Hall
1190 € Power
1199 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.