Tällaista tekniikkaa tulossa seuraavaan iPhoneen?

Manu Pitkänen

Tällaista tekniikkaa tulossa seuraavaan iPhoneen?
Etenkin mobiililaitteiden (pääasiassa iPhonien ja iPadien) grafiikkaohjainten suunnittelijana tunnettu Imagination Technologies on julkaissut kaksi uuden sukupolven ohjainratkaisua. PowerVR 7XT Plus -sukupolven ohjaimet ovat jatkoa vuoden 2014 lopulla julkistetuille PowerVR 7XT -ohjaimille.

Uuteen PowerVR 7XT Plus -mallistoon kuuluu ainakin toistaiseksi vain kaksi ohjainmallia: GT7200 Plus ja GT7400 Plus, jotka molemmat sijoittuvat Imaginationin repertuaarin alapäähän. Tehokkaammat Plus-malliston ohjainmallit esitellään ilmeisesti myöhemmin tänä vuonna.

Plus-sukupolven kohdalla Imagination on keskittynyt perinteisempien suorituskyky- ja tehonkulutusoptimointien lisäksi konenäköön. Uuden kokonaislukuprosessilinjan avulla konenäköön liittyviin laskentatehtäviin on tulossa jopa nelinkertainen parannus aiemmin käytettyihin algoritmipohjaisiin menetelmiin verrattuna. Esimerkiksi älypuhelimissa tämä tarkoittaa sitä, että kamera ymmärtää paremmin ja nopeammin mitä esineitä kuvissa on sekä pystyy seuraamaan niitä. Konenäköä tarvitaan myös erilaisissa laajennetun todellisuuden sovelluksissa.



Liekö sattumaa, että Apple osti viime vuonna laajennettuun todellisuuteen erikoistuneen Metaion sekä kehittynyttä kasvontunnistusteknologiaa kehittäneen Faceshiftin. Apple on hankkinut lisenssin Imaginationin grafiikkateknologiaan ja omistaa yhtiöstä noin 10 prosenttia.

Imagination on lisännyt ohjaimiin myös tuen jaetulle virtuaalimuistille suorittimen ja grafiikkaohjaimen välille. Tämä tukee erityisesti heterogeenista laskentaa, missä laskentatehtäviä jaetaan suorittimen ja grafiikkaohjaimen välillä ketterästi suorituskyvyn maksimoimiseksi. Jaetun virtuaalimuistin ansiosta Imagination uudet ohjaimet tukevat myös OpenCL 2.0:aa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.