Muuttaako Apple linjaansa? Yrityskauppojen koolla ei ole väliä

Manu Pitkänen

Muuttaako Apple linjaansa? Yrityskauppojen koolla ei ole väliä
Yritysostojen suhteen Apple on tunnettu erittäin konservatiivisena yhtiönä, joka kauppalistalta löytyy lähinnä pieniä teknologia-alan start upeja. Toimitusjohtaja Tim Cook kuitenkin totesi tulosjulkaisun jälkeen pidetyssä sijoittajapuhelussa, että yritysostoissa Apple kuitenkin katsoo enemmän kohteena olevan yhtiön tuomaa lisäarvoa kuin sen kokoa.

Arvoltaan suurin Applen tekemä yrityskauppa on tähän mennessä ollut Beats Electronicsin osto kolmella miljardilla dollarilla vuonna 2014. Viime vuonna Apple sijoitti miljardi dollaria kiinalaiseen Didi Chuxing -kyytipalveluun. Yleensä Applen yrityskaupat ovat olleet kuitenkin arvoltaan alle 500 miljoonaa dollaria. Tim Cookin kommentin perusteella Apple voisi kuitenkin olla valmis tekemään suurempiakin ostoja.

On mahdotonta sanoa mille sektorille Apple olisi valmis laajentumaan isolla rahalla, mutta autoteollisuus on sähköautojen ja kuskittomuuden mahdollistavan teknologian ansiosta suuren murroksen edessä. Tämän murroksen synnyttämän potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen voisi vaatia isoa yrityskauppaa.



Toisaalta älypuhelimet ovat Applen henki ja elämä, mutta sillä ei ole siitä huolimatta omaa modeemikehitystoimintaa. Applen tuotekehitysstrategia on nojannut vahvasti siihen ajatukseen, että se kehittää itse kaikkein keskeisimmät komponentit.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.