Apple on taas ostoksilla – Hankki lisää osaamista kasvojentunnistukseen

Manu Pitkänen

Apple on taas ostoksilla – Hankki lisää osaamista kasvojentunnistukseen
Apple on ostanut israelilaisen kasvojentunnistusteknologiaan erikoistuneen RealFace-kasvuyrityksen, uutisoi Calcalist.

RealFacen teknologian luvataan olevan niin tarkka, että kasvojentunnistuksella voidaan korvata salasanat kokonaan. Apple käyttää laitteissaan jo sormenjälkeen perustuvaa biometrista tunnistautumista, mutta Apple tuskin aikoo korvata kasvojentunnistuksella sormenjälkilukijan. On kuitenkin mahdollista, että kasvojentunnistusta käytettäisiin sormenjälkilukijan lisäksi, jolloin iPhoneen voisi kirjautua ilman salasanan näpyttämistä vaikka käsissä olisikin hanskat.

On tietysti mahdollista, että RealFacen kasvojentunnistusteknologiaa ei aiota käyttää biometriseen kirjautumiseen lainkaan, vaan esimerkiksi valokuvissa esiintyvien henkilöiden tunnistamiseen.

Yritysostona kauppa oli kooltaan melko pieni, sillä Applen kerrotaan maksaneen RealFacesta muutaman miljoonan.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.