Tablet-myynti laskee kuin lehmän häntä, Huawei poikkeuksena

Matti Robinson

Tablet-myynti laskee kuin lehmän häntä, Huawei poikkeuksena
Jo vuosien ajan tablet-markkinat ovat olleen laskusuhdanteessa ja trendille ei vaikuta näkyvän loppua. Jopa Applella on ollut vaikeuksia saada iPadin myyntiä takaisin kasvuun, vaikka biljoonan dollarin yhtiö on tablet-markkinoiden selvä kuningas.

Uudet tilastot kertovat, että Apple on pitänyt myyntilukemat jokseenkin samoissa lukemissa, mutta muuten tablet-myynti on laskenut kuin lehmän häntä – paitsi yhdellä valmistajalla. Suurimmista valmistajista vain Huawei on onnistunut kasvattamaan merkittävästi myyntilukemiaan.

Tutkimusyhtiö IDC:n uuden raportin mukaan Huawein tablet-myynnissä oli kasvua 7,7 prosenttia, joka ei kuulosta erikoiselta, mutta ottaen huomioon, että Applen alle prosentin kasvun lisäksi listalla on vain pitkiä miinuksia, kuten Samsungin -16,1%, niin Huawein tulos näyttäytyy paremmassa valossa.

Tabletteja myytiin vuoden toisella neljänneksellä yhteensä 33 miljoonaa kappaletta, joka on edelliseen vuoteen nähden 13,5 prosenttia vähemmän. Applen osuus maailmanlaajuisista tablet-markkinoista on kasvanut yli kolmannekseen, kun Amazonin myynti on puolestaan hyytynyt kolmanneksen verran.



Applelta odotetaan lähitulevaisuudessa mm. uutta iPad Pro -mallia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.