OnePlus 6T saapuu jo syksyllä - erittäin merkittävä malli OnePlussan kannalta

Petteri Pyyny

OnePlus 6T saapuu jo syksyllä - erittäin merkittävä malli OnePlussan kannalta
Vaikka OnePlus 6 julkaisusta onkin vain vajaa kolme kuukautta, on jo seuraava malli tulossa. Veikkaukset ovat sen puolella, että lokakuussa julkaistaan OnePlus 6T, joka on OnePlussalle tyypilliseen tyyliin ns. refresh-versio varsinaiseen OnePlus 6:een. Eli joitain asioita parannetaan, mutta mitään suuria irtiottoja tuskin tullaan nyt myynnissä olevaan kuutoseen verrattuna tekemään.

Tuleva OnePlus 6T tulee olemaan kuitenkin yksi merkittävimmistä malleista OnePlussan lyhyehkön historian aikana: malli on ensimmäinen, jolla on suoran operaattorin tuki Yhdysvaltain markkinoilla. CNET kertoo T-Mobilenn saavan yksinoikeuden OnePlus 6T-malliin Yhdysvaltain markkinoilla julkaisun yhteydessä. Hieman myöhemmin myyntiin tulee myös malli, joka toimii muiden yhdysvaltalaisoperaattoreiden verkoissa.



Operaattorin valikoimaan mukaan pääseminen on ensiarvoisen tärkeää Yhdysvaltain markkinoilla, jossa puhelimet myydään käytännössä aina kytkynä liittymän yhteydessä. OnePlus 6T: "kerralla maksettava" hinta on CNETin mukaan asetettu Yhdysvalloissa 550 dollariin, eli hinta nousisi OnePlus 6:een verrattuna hieman - nyt OnePlus 6 maksaa Yhdysvalloissa 529 dollaria. Suomessa OnePlus 6 hinnat alkavat 519 eurosta (tarkista päivän hinta linkin takaa).

Mitään isoja uudistuksia 6T:hen ei veikkailla, vaan uudistusten epäillään kohdistuvan lähinnä kameran parannukseen sekä näyttöloven muokkaamiseen hieman pienemmäksi (ns. pisaran muotoiseksi).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.