Google Chrome lopettaa toimimasta 32 miljoonalla Android-laitteella

Petteri Pyyny

Google Chrome lopettaa toimimasta 32 miljoonalla Android-laitteella
Arviolta 32 miljoonaa Android-laitetta jää jatkossa ilman Googlen verkkoselainta, Chromea. Hiljattain tehty päivitys Chromen lähdekoodiin paljastaa, että Google on muuttanut selaimen alimman Android -version aiemmasta Android 4.1:stä Android 4.4:een.

Android 4.1 eli tuttavallisemmin Android Jelly Bean julkaistiin vuonna 2012 ja sitä käyttäviä laitteita on arvioiden mukaan n. 3,2 prosenttia kaikista käytössä olevista Android-laitteista. Jelly Bean päivittyi sittemmin vielä pari kertaa, mutta nyt Chromen käyttöön vaadittava versio, Android KitKat (eli Android 4.4), julkaistiin jo vuoden 2013 syksyllä.

Maailmassa arvioidaan olevan noin miljardi Androidia käyttävää laitetta aktiivisessa käytössä. Joten tästä luvusta nopeasti laskettuna, noin 32 miljoonaa laitetta tulee pärjäämään jatkossa ilman Chrome-selainta.

Sitä, milloin muutos tulee voimaan eli Chrome vaatii toimiakseen Android KitKatin, ei vielä tiedetä. Aiheesta uutisoi alunperin XDA.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.