Hallitus haluaa ajokortin virallisesti älypuhelimeen, sovellus alkuvuodesta

Matti Robinson

Hallitus haluaa ajokortin virallisesti älypuhelimeen, sovellus alkuvuodesta
Trafi on jo viime vuodesta testannut uudenlaista mobiililaitteissa toimivaa ajokorttia. Nyt hallitus on esittänyt mobiiliajokortin käyttöönottoa.

Mobiililaitteissa toimiva ajokortti ei korvaa täysin perinteistä ajokorttia, vaan hallituksen esityksen mukaan toimii rinnakkain nykyisen fyysisen ajokortin kanssa.

Sähköisesti esitettävä ajokortti toimisi kuitenkin täysin samoin kuin fyysinen versio esimerkiksi ajo-oikeuden todistamiseen ja kaupan kassalla alkoholijuomien ostamiseen, olettaen, että kauppapaikka hyväksyy ajokortin. Se ei ole tosin virallinen henkilötodistus, kuten ei perinteinenkään ajokortti.

Sovellus olisi hallituksen mukaan vapaaehtoinen ja maksuton palvelu kaikille ajokortin haltijoille ja lakimuutos on tarkoitus saada voimaan vuoden 2019 alusta.

Päivitys: Mobiiliajokortti -projekti lakkautettiin vuonna 2020



Liikenne- ja viestintäministeriöstä eli Trafista kerrotaan Ylelle, että mobiiliajokorttia on testattu liki 3 000 vapaaehtoisen voimin ja arviot ovat olleet positiivisia.

Trafin Maija Ahokas kertoo, että mobiiliajokortti on tarkoitus saada ladattavaksi helmikuuhun mennessä. Aivan Autoilija-sovelluksen arvioituun syksyn julkaisuun ei siis ainakaan ehditä, mutta lainsäädännön muutoksella varmistetaan mobiiliajokortin pätevyys.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.