Messenger uudistuu – Tältä se näyttää jatkossa

Manu Pitkänen

Messenger uudistuu – Tältä se näyttää jatkossa
Facebook on julkaissut huippusuositusta Messenger-pikaviestisovelluksestaan uuden version. Tällä kertaa uudistusten lähtökohtana on ollut sovelluksen käyttöliittymän ja -kokemuksen yksinkertaistaminen, sillä yhtiön teettämän tutkimuksen mukaan jopa seitsemän kymmenestä arvostaa viestisovelluksissa eniten juuri yksinkertaisuutta.

Paluu yksinkertaisuuteen näkyy esimerkiksi siinä, että iOS-sovelluksen alareunassa olevassa navigointirivin välilehtien määrä on pienentynyt yhdeksästä kolmeen. Jäljelle jäivät keskustelut-, ihmiset- ja löydä-välilehdet. Viimeksi mainittuun on piilotettu erilaiset pelit ja muut sovellukselle kehitetyt lisäosat. Pinnallisempiakin muutoksia on tehty, käyttäjä voi esimerkiksi jatkossa muuttaa keskusteluiden viestikuplien väritystä haluamakseen.

OLED-näyttöisten puhelimien ystävät ovat varmasti mielissään Messengeriin myöhemmin tulevasta uudesta ominaisuudesta: Dark Mode -teemasta, joka muuttaa sovelluksen vaaleat pinnat mustiksi ja vähentää näin virrankulutusta.



Messenger tulee saataville porrastetusti tulevien viikkojen aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.