Apple suunnittelee omia kuulokkeita – Lopun alkua Beats-kuulokkeille?

Jami Virtanen

Apple suunnittelee omia kuulokkeita – Lopun alkua Beats-kuulokkeille?
Applelta odotetaan uusia versioita Airpods-kuulokkeista tänä vuonna, mutta niiden lisäksi Applen huhutaan julkaisevan myös isot over-ear-kuulokkeet.

Apple osti kuulokevalmistaja Beats Electronicsin vuonna 2014, jonka tuotteita ovat esimerkiksi suositut Beats by Dre -kuulokkeet. Nyt niiden tulevaisuus on kuitenkin vaakalaudalla, sillä Bloomebergin mukaan Apple on julkistamassa tänä vuonna omalla brändillään varustetut over-ear -kuulokkeet uusien Airpodsien lisäksi.

Kuulokkeiden ominaisuuksista ei tiedetä vielä paljoa, mutta niiden odotetaan sisältävän päivitetyn W1-piirin, jollainen löytyy myös Airpodseista, joka mahdollistaa välittömän yhdistämisen Applen muihin tuotteisiin. Sen lisäksi kuulokkeiden odotetaan sisältävän vastameluteknologiaa.

Apple ei ole virallisesti esitellyt suunnitelmiaan over-ear -kuulokkeilleen, mutta Bloombergin mukaan ne on odotettavissa vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.