Apple julkaisee vihdoinkin sen – AirPowerin piti tulla jo viime vuonna

Manu Pitkänen

Apple julkaisee vihdoinkin sen – AirPowerin piti tulla jo viime vuonna
Apple harvemmin esittelee vaporwareksi osoittautuvia tuotteita, mutta vuonna 2017 esiteltystä AirPower-latausalustasta on näyttänyt tulevan sellainen. Alun perin latausalustan piti tulla myyntiin vuonna 2018, mutta se ei ole vieläkään myynnissä.

Wall Street Journalin mukaan AirPower-latausalusta saattaisi vihdoin olevan tulossa markkinoille, sillä Applen kerrotaan antaneen luvan tuotteen tuotannon aloittamiseksi. AirPowerin avulla käyttäjä voisi ladata langattomasti uusimpia iPhoneja, Apple Watchia sekä uusien AirPods-kuulokkeiden suojakoteloa – samanaikaisesti.

Latausalustan julkaisun ongelmana on ilmeisesti ollut ylikuumeneminen, kun ladattavana on useampia laitteita. Apple ei ole toistaiseksi päivittänyt AirPowerin julkaisuaikataulua, joten julkaisu vuodelle 2018 on edelleen virallisesti voimassa – vaikkei niin koskaan käynytkään.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.