Apple joustaa sananvapaudessa Kiinan edessä – Poisti demokratiaa puolustavan kappaleen palvelustaan

Manu Pitkänen

Apple joustaa sananvapaudessa Kiinan edessä – Poisti demokratiaa puolustavan kappaleen palvelustaan
Apple on profiloitunut ihmisoikeuksien puolustajana, mutta niihin on helppo ottaa kantaa silloin, kun mielipiteet edistävät bisneksen kehittymistä. Esimerkiksi Kiinassa Apple on kovin hiljaa esimerkiksi demokratiaan liittyvissä kysymyksissä.

Applea syytetään esimerkiksi demokratiakehitystä puolustavien musiikkikappaleiden poistamisesta Apple Music -suoratoistopalvelusta Kiinassa. Applen epäillään haluavan säilyttää hyvät suhteet Kiinan hallintoon ja edistää näin omaa liiketoimintaansa maassa. Apple on esimerkiksi poistanut menneen viikonlopun aikana hongkongilaisen Jacky Cheungin kappaleen, jossa oli viittauksia vuoden 1989 Tiananmenin aukion mielenosoitukseen ja niihin liittyviin teloituksiin.

Samainen kappale on poistettu ilmeisesti myös muista suoratoistopalveluista, kuten Tencentin QQ Musicista.

Vuonna 2017 Apple poisti Kiinan App Storesta VPN-sovelluksia, jotka hallinto näki uhkana Kiinan kehittämille nettisensuuritoimille. Keväällä Apple vuorostaan poisti Taiwanin lippua kuvaavan emojin Kiinassa myytävistä Mac-tietokoneista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.