Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa

Manu Pitkänen

Trump pyysi Applea osallistumaan 5G-verkkojen rakentamiseen – Applella ei ole kuitenkaan lainkaan omaa verkkoa
Trumpin vierailu Applen Mac Pro -tehtaalla Teksasissa on poikinut muutamia sammakoita Yhdysvaltojen presidentin suusta. Ensin hän kertoi avanneensa vierailullaan tehtaan, vaikka se on ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi Trump kehotti Applea osallistumaan 5G:n rakentamiseen Yhdysvalloissa.

Vaikka ilmaisu 5G:n rakentaminen on melko epämääräinen, on se tulkittu tarkoittavan 5G-verkon rakentamista Yhdysvaltoihin. Apple ei kuitenkaan operoi matkapuhelinverkkoa maassa, joten sen on mahdotonta osallistua kovin syvällisesti verkkojen rakentamiseen. Päävastuu on teleoperaattoreilla, jotka verkot omistaa. Apple ei myöskään kehitä tukiasemien 5G-teknologiaa, joten tätäkään kautta se ei voi täyttää Trumpin toiveita.

Apple voi kyllä edistää 5G:n yleistymistä lisäämällä teknologialle tuen iPhoneen. Se lienee kuitenkin vääjäämätöntä, mikäli Apple haluaa pysyä kilpailussa mukana. Vuonna 2016 Apple totesi eSIM-teknologian kohdalla, ettei sillä ole mitään aikomusta ryhtyä operaattoriksi. Yhtiön osaaminen ei riitä siihen, eikä ala ole välttämättä taloudellisestikaan erityisen houkutteleva korkean lisäarvon tuotteisiin tottuneelle Applelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.