Spotify uudisti kotinäkymää – suosittelee vuorokauden ajan mukaan

Matti Robinson

Spotify uudisti kotinäkymää – suosittelee vuorokauden ajan mukaan
Spotify on julkaissut uuden päivityksen mobiili- ja tablet-sovelluksilleen, joka tuo uudistuksia käyttöliittymään. Kuten olettaa saattaa, yhtiön mukaan päivitys helpottaa käyttäjiä löytämään lempimusiikkia – ja podcasteja – entistä helpommin.

Uusi kategoria kotinäkymän yläosassa tarjoaa kuusi soittolistaa, podcastia tai muuta sisältöä, jotka vaihtelevat päivän mittaan. Yhtiön mukaan sovellus tunnistaa käyttäjän trendit ja niinpä esimerkiksi joka-aamuinen podcast löytyy aina samasta paikasta helposti.

Muuttuvan sisällön huomaa lisäksi otsikosta, jossa toivotettaan hyvää huomenta, iltapäivää tai iltaa.

Kuuden vaihtuvan valinnan alla on tila mm. omille suosituimmille podcasteille, henkilökohtaisesti generoiduille
"made for you"-soittolistoille, suosituksille ja muulle käyttäjälle räätälöidylle sisällölle.

Spotify jatkaa vahvaa painotusta käyttäjille henkilökohtaisesti kustomoidun sisällön esittämiseen. Tekoälyn ja käyttäjädatan hyväksikäyttö on ollut pitkään yksi Spotifyn merkittäviä vahvuuksia.



Päivitys on lähtenyt jakeluun palvelimien kautta. Muutokset tulevat voimaan mahdollisesti porrastetusti, eikä niitä voi ottaa käyttöön päivittämällä sovellusta, sillä muutokset on tehty ainoastaan palvelimilla.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.