Telegramin live-lähetysten katsojamäärää ei enää rajoiteta

Janne Yli-Korhonen

Telegramin live-lähetysten katsojamäärää ei enää rajoiteta
Juuri 8 vuotta täyttänyt pikaviestin Telegram on päivittynyt versioon 8.0, joka on nyt saatavilla Androidilla ja iOS:llä.

Tämän version merkittävin uudistus liittyy live-lähetyksiin, sillä näiden osalta katsojamäärää ei enää rajoiteta ollenkaan.

Aiemmin tämä raja oli 1000 katsojaa.

Katsojia voi siis olla kuinka paljon tahansa, joten Telegramin avulla voi jakaa suorana lähetyksenä esimerkiksi urheilutapahtuman tai konsertin koko maailman nähtäväksi puhelimen kautta. Lähetyksen voi aloittaa ryhmän tai kanavan omistaja ja enintään 30 voi liittyä videon muodossa mukaan lähetykseen.

Lisäksi palvelu tukee myös Clubhousen tyylisiä äänikeskusteluja, joihin voi liittyä Telegramin mukaan miljoonia kuuntelijoita.

Lisäksi 8.0 -version myötä ennen viestin eteenpäin lähettämistä voi poistaa esimerkiksi alkuperäisen viestin lähettäjän nimen ja tarrojen kohdalla Telegram näyttää trendaavia tarroja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.