OnePlus aloitti uudelleen OxygenOS 12 -päivityksen jakelun OnePlus 9- ja OnePlus 9 Pro-puhelimille

Janne Yli-Korhonen

OnePlus aloitti uudelleen OxygenOS 12 -päivityksen jakelun OnePlus 9- ja OnePlus 9 Pro-puhelimille
OnePlus aloitti viime viikolla Android 12 -käyttöjärjestelmään pohjautuvan OxygenOS 12 -käyttöliittymän jakelun OnePlus 9- ja OnePlus 9 Pro-puhelimille. Nopeasti kuitenkin todettiin, että päivitys tuo mukanaan suuren määrän ongelmia, joten jakelu keskeytettiin viikonlopun aikana.

Nyt OnePlus yrittää uudelleen, sillä korjattu päivitys on julkaistu ja jakelu aloitettu ensimmäisille käyttäjille. Laajempi jakelu aloitetaan muutaman päivän kuluessa.

OnePlussan keskustelupalstalla julkaistun viestin mukaan OnePlus keskittyi viime aikoina eniten raportoitujen ongelmien ratkaisemiseen. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi puhelimen kaatumiset, ongelmat näytön kanssa ja puhelimen ilmoitukset, jotka eivät näy käyttäjälle.



Ongelmia oli kuitenkin ilmeisen paljon, joten jää nähtäväksi saiko OnePlus korjattua kaikki ongelmat vain muutamassa päivässä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.