iPhonen kotinäyttöä voi muokata vapaasti iOS18 julkaisun myötä

Petteri Pyyny

iPhonen kotinäyttöä voi muokata vapaasti iOS18 julkaisun myötä
Yksi erikoisimmista rajoituksista iPhonen käytössä on se, että kotinäytön ikoneita ei todellakaan voi sijoitella vapaasti miten sattuu.

Esimerkiksi yhden tyhjän rivin jättäminen sovellusikoneiden väliin on mahdotonta, samoin yhden yksittäisen tyhjän "kolon" jättäminen rivin keskelle on sekin ehdottomasti kiellettyä omenapuutarhassa.

Mutta huhujen mukaan Applekin siirtyy kaaokseen ja epäjärjestykseen tulossa olevan iOS18-päivityksen myötä.

Eli esimerkiksi alla olevan kaltainen kotinäyttö olisi iPhonellakin mahdollinen jatkossa:



Esimerkkikuva siitä, miltä tuleva iPhonen kotinäyttö voisi näyttää jatkossa
esimerkkikuva, lähteenä @betaprofiles


Androidillahan vapaa ikonien sijoittelu on ollut mahdollista aivan alusta lähtien. Mutta täysin vapaata ikonien sinnetänne viskomista ei tuleva iOS-päivitys mahdollista (ja ei se Androidillakaan ole yleensä mahdollista), vaan ikoneilla on silti tietty ruudukko, johon ne asettuvat. Eli jatkossakin ikonit ovat aina riveissä ja sarakkeissa keskenään, vaikkakin tyhjiä paikkoja voi jatkossa jättää.

Aiheesta uutisoi mm. MacRumors.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.