VPN by Google One lakkautetaan

Janne Yli-Korhonen

VPN by Google One lakkautetaan
Google on lähettänyt Google One -tilaajille sähköpostia, jossa ilmoitetaan VPN by Google One -palvelun lopettamisesta. Itselle kyseistä ilmoitusta ei ole toistaiseksi tullut.

Aiheesta kertovan androidauthority.com -sivuston mukaan ominaisuus lakkautetaan myöhemmin tämän vuoden aikana, mutta tarkkaa päivämäärää sulkemiselle ei anneta.

VPN:llä voi helposti suojata omaa verkkotoimintaansa ja sellainen on kätevä esimerkiksi julkisissa, suojaamattomissa verkoissa. 9to5Googlen mukaan syy Google Onen VPN:n sulkemiselle on se, että sitä ei juurikaan ole käyttäjien toimesta hyödynnetty.

Kyseinen VPN lisättiin osaksi Google Onea vuonna 2020. Alkuperäisesti sen sai käyttöön hankkimalla vähintään 99,99 euroa vuodessa maksavan paketin, mutta vuoden 2023 aikana se liitettiin osaksi myös edullisempia tilausvaihtoehtoja.



VPN by Google One on viimeisin lisäys Killed by Google -listalle. Hiljattain joukkoon lisättiin Google Podcastit -sovellus, joka suljettiin jo Yhdysvalloissa, mutta Suomessa kyseinen palvelu lakkautetaan kesällä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.