Android 16 julkaistiin virallisesti

Petteri Pyyny

Android 16 julkaistiin virallisesti
Google julkisti virallisesti valmiin, stabiilin version Android 16 -käyttöjärjestelmästään kännyköille, tableteille ja muille Androidia käyttäville laitteille.

Kuten tavallista, päivitys julkaistaan ensimmäiseksi Googlen omille Pixel-puhelimille sekä yhtiön Pixel Tabletille. Samalla myös vanhimpien Pixel-mallien tuki päättyy ja uusin Android on saatavilla Pixel 6 -mallistosta alkaen.

Kenties tavallisten käyttäjien kannalta merkittävin ja näkyvin uudistus Android 16:ssa on se, että käyttöjärjestelmä sisältää ilmoitusten pakotetun yhdistämisen. Eli mikäli tietty sovellus lähettää jatkuvasti ilmoituksia - vaikkapa nyt suosittuun sosiaalisen mediaan julkaisuusi tulevista kommenteista - niin ilmoitukset eivät enää "tuki" puhelimen ilmoitusaluetta. Sen sijaan ne paketoidaan yhdeksi ilmoituskohdaksi, jonka voi laajentaa isommaksi halutessaan.

Visuaalisesti Android 16 ei eroa juurikaan nykyisestä Android 15:sta, sillä täysin uusittu Androidin ilme, Material 3 Expressive, julkaistaan vasta loppuvuodesta lisäpäivityksenä.



Pixel-puhelinten omistajille päivitys pitäisi olla automaattisesti ladattavissa jo nyt, puhelimen päivitysvalikon kautta. Ainoan poikkeuksen asiaan muodostavat ne käyttäjät, jotka ovat käyttäneet Android 16:n QPR1-kokeiluversioita. Heidän täytyy palauttaa puhelin takaisin Android 15:een ennen päivitystä vakaaseen Android 16:een. Täältä löytyy myös tietoa siitä, mille muiden valmistajien puhelinmalleille Android 16 on tulossa.

Android 16 oli merkittävä muutos Androidin julkaisutapaan, sillä yleensä Google on julkaissut Android-versiot syksyllä. Nyt yhtiö kiihdytti julkaisutahtia niin, että merkittävä osa kännykkävalmistajista ei ole saanut julkaistua vielä edes Android 15 -päivityksiä kaikille malleilleen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.