Yksi suosituimmista Androidin aloitusnäytöistä vaihtoi omistajaa - mainosrahotteisuutta pohditaan

Petteri Pyyny

Yksi suosituimmista Androidin aloitusnäytöistä vaihtoi omistajaa - mainosrahotteisuutta pohditaan
Androidin tehokäyttäjät ovat jo pitkään tienneet, että Androidin kotinäyttökin on oikeasti vain sovellus. Eli sen voi vaihtaa johonkin toiseen, täysin vapaasti.

Yksi suosituimmista, ellei jopa kaikkein suosituin, vaihtoehtoinen kotinäyttö on ollut pitkään Nova Launcher.

Nova Launcher myytiin edellisen kerran vuonna 2022, mutta silloinen ostaja ajoi Nova Launcherin kehitystyön pitkälti jäihin tulevina vuosina.

Vuonna 2025 kerrottiin jo, miten Nova Launcherin kehitystyö on käytännössä pysähtynyt kokonaan. Projekti oltiin kuoppaamassa monien käyttäjien ja median toimesta lopullisesti.

Sittemmin valoa löytyi tunnelin päästä kuitenkin, sillä Nova Launcher on jälleen myyty. Tällä kertaa uutena omistajana on ruotsalainen Instabridge.



Instabridgen päätuote on työkseen eri maissa matkaaville bisneskäyttäjille suunnattu ns. globaali eSIM-ratkaisu, joten Nova Launcher on hieman erikoinen lisäys yrityksen valikoimiin.

Uutistietojen mukaan Nova Launcherin ilmaisversioon suunnitellaan mainosrahoitteista mallia. Eli kotinäyttö tai vaikkapa valikot sisältäisivät Nova Launcherin ilmaisversiossa mainontaa.

Tavallaan valinta on looginen, sillä Nova Launcherin kaltaisen, kohtuullisen kapean käyttäjäryhmän suosiman sovelluksen kehitystyö vaatii väistämättä resursseja, joita sovelluksen maksullisesta versiosta maksavat käyttäjät eivät selkeästikään ole kattaneet enää vuosikausiin.

Mutta se miten paljon mainoksia ilmaisversioon tungetaan ja miten käyttäjäyhteisö Nova Launcheriin jatkossa suhtautuu, jäänee nähtäväksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.