Tiedot: OnePlus lakkautetaan Euroopassa lopullisesti jo tällä viikolla

Petteri Pyyny

Tiedot: OnePlus lakkautetaan Euroopassa lopullisesti jo tällä viikolla
OnePlussan lakkautus Euroopassa on ollut jo ilmiselvää pidemmän aikaa. Yhtiön puhelimet ovat vähä kerrallaan kadonneet jälleenmyyjien varastoista ja uusia malleja ei ole enää toimitettu Eurooppaan lainkaan - ei myyntiin, eikä arvosteluihin.

Mutta virallista ilmoitusta siitä, mikä suomalaisten suosiman puhelinbrändin lopullinen kohtalo on, on jouduttu odottelemaan jo kuukausien ajan.

Nyt varsin WinFuture-sivusto kertoo sisäpiirilähteisiinsä viitaten (saksaksi), että asiaan on tulossa vihdoin selvyys - jo tällä viikolla.

WinFuturen saamien tietojen mukaan OnePlussan emoyhtiö Oppo olisi ilmoittamassa lähipäivinä, että OnePlus vetäytyy kokonaan sekä Euroopan että Pohjois-Amerikan markkinoilta.

Tieto täsmäisi huhuihin ja muihin sisäpiirivihjailuihin, joita OnePlussan tulevaisuudesta on viime kuukaudet käyty. Niissäkin on kerrottu, että OnePlussasta tulisi brändi, joka olisi olemassa vain Intian ja Kiinan markkinoilla.



Oppo sen sijaan pyrkii vahvistamaan omaa näkyvyyttään Euroopassa, myös Suomessa. Samalla myös Oppon toinen alibrändi, Realme on tehnyt kovaa paluuta Eurooppaan. Yhtiön lippulaivapuhelin Realme GT 8 Pro nousikin kesäkuussa Suomen myydyimmäksi puhelimeksi, hurjan alennuskampanjan siivittämänä.

OnePlussan nykyisille käyttäjille viesti Oppolta on kuitenkin ollut koko ajan huojentava: OnePlussan puhelimet tulevat saamaan päivityksiä jatkossakin, koko niiden luvatun elinkaaren ajan. Lisäksi OnePlus on Suomessa niin suosittu, että (sekä viralliset että epäviralliset) huoltopalvelut jatkavat nekin toimintaansa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.