Googlen käännöstyökalu lukee kameralla nyt myös suomea

2
Teemu Laitila

Googlen käännöstyökalu lukee kameralla nyt myös suomea
Google on päivittänyt käännöstyökalunsa Androidille ja yksi merkittävä uudistus on ainakin Suomessa vierailevien kannalta on mahdollisuus lukea kameralla suomenkielistä tekstiä.

Google Translaten avulla voi kääntää puhetta, tekstiä ja kuvia kohtalaisen laajan kielivalikoiman välillä. Sovellukselle voi antaa käännettävää kirjoittamalla, puhumalla sekä kuvaamalla tekstiä kameralla. Päivityksen myötä sovellus tunnistaa myös suomenkielistä kirjoitusta kameran kautta.

Suomen lisäksi sovellus sai tuen tekstintunnistamiselle bulgariaksi, katalaaniksi, tanskaksi, eestiksi, kroatiksi, unkariksi, indonesiaksi, islanniksi, liettuaksi, latviaksi, norjaksi, romaniaksi, slovakiksi, sloveniksi ja ruotsiksi.

Toinen päivityksen mukanaan tuoma uudistus on mahdollisuus tallentaa sovelluksen muistiin erilaisia lauseita etukäteen. Google Translaten selainversio on jo aiemmin mahdollistanut lauseiden tallentamisen Phrasebook-toiminnolla, mutta niihin ei ole pääsyt käsiksi sovelluksen mobiiliversiosta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.