Android Nougat valmistui - Saapuu Nexus-laitteille lähiaikoina

1
Manu Pitkänen

Android Nougat valmistui - Saapuu Nexus-laitteille lähiaikoina
Google aloitti Android Nougatin julkisen testaamisen poikkeuksellisen aikaisin. Käyttöjärjestelmän kehitysversio oli ladattavissa jo maaliskuussa, vaikka uusin Android on esitelty perinteisesti vasta kesällä Google I/O -tapahtuman yhteydessä.

Aikaistetun aikataulun ansiosta Android Nougat myös valmistui varhaisessa vaiheessa: Googlen mukaan Nougat on nyt valmis ja päivitys tulee saataville tulevien viikkojen aikana Nexus-laitteiden sekä Pixel C -tabletin saataville OTA-päivityksenä. Ensimmäinen uusi Nougatin sisältävä älypuhelin on syyskuussa markkinoille saapuva LG V20.

Nougatin yksi tärkeimmistä uusista ominaisuuksista on tuki sovellusten rinnakkaiselle käytölle jaetulla näytöllä. Android-laitteiden omistajat ovat saattaneet tähänkin asti käyttää sovelluksia jaetulla näytöllä, mutta näissä tapauksissa kyse on ollut laitevalmistajan tarjoamasta ohjelmisto-ominaisuudesta. Nougatissa voi myös vaihtaa edelliseen sovellukseen nopeasti näpäyttämällä kahdesti kotinäppäimen vieressä olevaa niin sanottua Overview-painiketta.



Aktiivisten pikaviestien kirjoittajien arkea on helpotettu mahdollistamalla viesteihin vastaaminen suoraan ilmoituksista käsin – ilman että mitään sovellusta pitää erikseen aukaista.

Nougat sisältää myös tuen Vulkan-grafiikkarajapinnalle sekä Googlen Daydreamille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.