iPhone 8 vuoti jälleen – Tältä se näyttää

1
Manu Pitkänen

iPhone 8 vuoti jälleen – Tältä se näyttää
Uusien iPhonien julkistukseen on arviolta kuukausi aikaa, joten näihin aikoihin nettiin tahkotaan kiihtyvään tahtiin erilaisia iPhone-aiheisia vuotoja. Tuorein niistä tulee Evan Blassilta.

Blassilta ei ole juurikaan kuultu suoria huhuja Applen sisältä ja tälläkin kertaa hänen iPhone 8 -vuoto on peräisin ilmeisesti kolmannen osapuolen kuorivalmistajalta. Hänen julkaisemassaan kuvassa nähdään miltä tuleva iPhone 8 näyttää rugged-tason kuoreen upotettuna. Kuvassa nähdään koko etualan kattava näyttö sekä puhelimen yläreunassa oleva pieni lovi, johon on upotettu kaiutinpaikka sekä joukko kameroita ja sensoreita.

Vaikka Apple varmasti jakaa yhteistyökumppaneilleen tietoja tulevasta iPhonesta jotta nämä voisi valmistautua hyvissä ajoin tulevaan lanseeraukseen, niin yhtiö tuskin paljastaa yhtään sen enempää kuin on pakko. Näin ollen kuorivalmistajilta ei välttämättä ole todellista tietoa siitä miltä iPhone 8 näyttää, vaan pelkkä karkea kuvaus siitä. Blassin julkaisemassa kuvassa on myös maaliskuuhun osoittava päivämäärä, joten kyseessä saattaa olla vanha mallinnus.



Kuvassa nähtävä puhelin on samanlainen kuin Applen HomePodista löydetty ikoni.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.