Elisa tuo RCS-viestit markkinointiin - viestit ovat visuaalisempia ja vuorovaikutteisempiä

1
Janne Yli-Korhonen

Elisa tuo RCS-viestit markkinointiin - viestit ovat visuaalisempia ja vuorovaikutteisempiä
Elisa tuo yritysten tekstiviestimarkkinointiin saataville RCS-viestit (rich communication services), jotka ovat perinteisiä tekstiviestejä visuaalisempia ja vuorovaikutteisempiä.

Elisan mukaan se tuo ensimmäisenä kyseisen teknologian Suomessa yritysten saataville. Ensimmäiset pilottiasiakkaat saavat sen käyttöönsä lokakuun aikana ja laajemmin palvelu tulee saataville myöhemmin.

Elisa on pilotoinut kansainvälisesti kysyttyä teknologiaa kesän aikana oman henkilöstön kohdalla.

RCS-viestejä voidaan lähettää Android-puhelimiin. Elisan mukaan suomalaisista noin 70 prosenttia käyttää Android-puhelimia, joten uudistus koskettaa enemmistöä puhelimen käyttäjistä.

"Kaupanteko ja asiakaspalvelu monipuolistuvat, kun ne voidaan hoitaa puhelimen viestipalvelussa keskustellen. Kilpailun kiristyessä ja asiakkaiden vaatimusten kasvaessa, on tärkeää erottautua myös asiakasviestinnässä, ja uuden sukupolven tekstiviestit tekevät mahdolliseksi kuvien, äänen ja videoiden hyödyntämisen sekä vuorovaikuttamisen uudella tavalla", konkretisoi Elisan asioinnin ja asiakaspalvelun liiketoiminnasta vastaava johtaja Katja Bäckström.



Ominaisuuksien osalta RCS-viestit muistuttavat enemmän esimerkiksi WhatsApp-viestejä kuin perinteisiä tekstareita. RCS-viestien lähettämisessä hyödynnetään Wifiä ja mobiilidataa.




RCS-viestit ovat olleet Android-puhelimien Viestit-tekstiviestisovelluksessa käytössä jo noin kolmen vuoden ajan.

Elisan mukaan RCS-viestiteknologia on osoitus suunnasta, johon yritysten markkinoinnin ja myynnin automaatio sekä asiakasviestintä ovat menossa. Palvelusta saadaan kerättyä myös lisää dataa, jota voidaan käyttää tekoälysovelluksilla liiketoiminnan ohjaamisen tukena.

"Markkinoinnin ja asiakaskohtaamisten johtaminen on suuren muutoksen alla tulevina vuosina, sillä tarvetta on erottautua, automatisoida ja johtaa datalla. RCS-palvelun tarjoaminen on osa Elisan tavoitetta mahdollistaa yrityksille asiakaskokemuksen digiloikka", sanoo Bäckström.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Pro Max – hinta laskenut -46%

Apple iPhone 17 Pro Max
1299 € Gigantti
1299 € Power
1299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 2409 €

Samsung Galaxy A17 (5G) – hinta laskenut -40%

Samsung Galaxy A17 (5G)
149 € Gigantti
149 € Power
149 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -37%

Apple iPhone 17 Air
949 € Mobiilipiste.fi
998 € Power
998 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Kommentit (1)

jkij
jkij

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SimpleSMS:

Onneksi RCS:ää ei ole pakko ottaa käyttöön.

onneksi. roskapostin määrä on kyllä elisalla jäätävä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.